Lapsesi eivät ole sinun

Nyt on vihdoin tullut se hetki, että blogiin ilmestyy seuraavien viikkojen ajan hieman enemmän kirjoituksia jotka liippaavat läheltä vanhemmuutta. Näkökulma on kuitenkin tietoisen läsnäolon. Samalla tein uuden kategorian vanhemmuus. Ei niin, että vanhemmuudesta mitään tietäisin, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Uuden taidon opetteluun menee aina vähintään 10 000 tuntia. Vähän yli vuotiaan äidillä uupuu vielä tunteja tästä, mutta kohta ne ovat täynnä. Totta puhuen, vanhemmaksi opetteleminen on varmasti koko elämän tehtävä. Siihen ei koskaan ole valmis. Mielestäni vanhemmuus on hyvä tilaisuus opetella tietoisesti läsnä olevaksi. Itselleni se on ollut elämää mullistava matka. Haluan jakaa siitä nyt paloja täällä blogissa.

Tässä muutama jo aiemmin ilmestynyt lapsen nukkumiseen liittyvä postaus:
Lapsen nukuttamisesta
Kuolema kuittaa univelat
Ja yksi käytännön harjoitus: Sosetta koko elämä

Haluan kuitenkin aloittaa tällä Kahlil Gibranin ajatelmalla.

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

he ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia

He tulevat sinun kauttasi mutta eivät sinusta

ja vaikka he ovat sinun luonasi he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi mutta et ajatuksiasi

sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa mutta et heidän sielujaan

sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa

jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa

mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista

sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.

kun taivut jousimiehen käden voimasta

taivu riemulla.

Untitled by paul goyette, on Flickr