Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Ääretön

9.3.2011

Ääretön

Teimme eilen illalla pienen retken lähimetsään, lapsi ja minä. Pieni viihtyi hyvin selkärepussa lauleskelemassa. Polut olivat kumman jäisiä, mielestäni ei ole satanut, mutta aurinkoa on varmaan ollut sen verran, että pinta sulaa vähän ja sitten se taas ilman kylmetessä jäätyy. Kenkiin kiinnitettävät jääpiikit olivat ihan ehdottomat, varsinkin kun tarkoitus oli kiivetä pieniä mäkiä ylös, alas, ylös, alas harjoitellen kesän vaelluksia varten.

Saavutettuasi huipun jatka kiipeämistä.
- Zen sananlasku

Ja ihan muutenkin pientä palauttavaa liikuntaa on aina hyvä harrastaa. Metsässä oli rauhallista ja hiljaista, harmaana päivänä edes linnut eivät laulaneet. Selvitän minne muutama polku päättyy ja metsä näyttää meille taas uusia reittivaihtoehtoja. Niitä on äärettömästi tässä tutussakin metsässä. Kun katsoo niin näkee ne.

Polku on tässä kaiken aikaa, aivan jalkojesi alla.
- Issan Dorsey

Kotiin palattua tarkastelen menneiden päivien kiitollisuuksia. Olen kiitollinen muutamasta retkestä perheen kanssa ja paljosta ulkoilusta ja liikunnasta. Harjoittelussa ja liikunnan tehossa olen kiitollinen saavutetuista tavoitteista ja niiden ylittämisestä. Uskallan nyt jo olla kiitollinen siitä, että tämän talven lumitöistä selvittiin. Vaikka lunta vielä tulisikin, se mahtuu pihaan ilman ongelmia. Sen verran on jo sulanut! Olen kiitollinen niin monesta asiasta elämässäni. Äärettömästi.

Lähimetsässä, osa 1000.



Ei kommentteja: