Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Kehon ja mielen viisaus 15. Kaikkien hetkien täyttäminen

21.6.2012

Kehon ja mielen viisaus 15. Kaikkien hetkien täyttäminen







Päivästä toiseen sitä puuhastelee. ”Aika kuluu niin nopeasti”, sanomme usein.  Mistä oikein on kysymys? Kehon ja mielen viisaus kirjan muistiinpanot jatkuvat.



 

Mielen kiihokkeet saavat meidät keskeyttämään itsemme ja toisemme, ja aiheuttavat sen, että pyrimme täyttämään kaikki hetkemme. Sattumanvaraiset ajatukset saavat meidät siirtymään asiasta toiseen. Puuhastelu on tapa pysyä poissaolevana, ei täysin hereillä. Olemme riippuvaisia hajamielisyydestä ja ajelehdimme hetkien läpi niihin pysähtymättä.


Sitten ihmettelemme mihin kaikki aika katosi. Missä oikein olemme elämässämme, ja miksi olemme niin kaukana tavoitteistamme, tyytyväisyydestä ja rauhasta?

Bay Bridge Silhouette by Thomas Hawk, on Flickr

.:Liikaa aikaa?:.

Kun mennään asian ytimeen, niin meitä pelottaa itse asiassa se, että meillä on aikaa, vaikka samalla valitamme, ettei sitä koskaan ole tarpeeksi. Millaista olisi asettua kehoonsa, tunteessa olemiseen vaikka vain muutamaksi hetkeksi tai vaikka viideksi minuutiksi päivän päättyessä. ”Täällä on suurenmoista, olisinpa täällä.” Tekee nöyräksi katsoa, miten paljon sitä tapahtuu jopa meditoitaessa.


Kaikki mielen ja kehon heilahtelut voivat erottaa meidät luonnosta tai käsillä olevasta asiasta ja saada meidät muistoihin tai tulevaisuudesta haaveilemiseen. Etsimme aina parempaa hetkeä, parempaa näköalaa, parempaa kokemusta.


Elämä avautuu tässä ja nyt, ei ole mitään parempaa paikkaa, eikä mitään muuta aikaa. Saatat huomata, että sinulla on jo suurenmoista, parempaa kun tajusitkaan. Ehkä loppujen lopuksi olet vain mukavasti piilossa kotonasi, olosuhteista riippumatta, missä sitten oletkaan.


”Olet jo perillä. Matkatavarasi ovat sitten toinen juttu.”



Vasta sitten kun olemme läsnä ajattelun ulkopuolella, täysin aistiemme tasolla, voimme saavuttaa paikan.


Lue edelliset osat:
Kehon ja mielen viisaus 1. Elinikäinen haaste
Kehon ja mielen viisaus 2. Meditaatio ei sovi heikkohermoisille.

Kehon ja mielen viisaus 3. Ei takertumista
Kehon ja mielen viisaus 4. Ei mitään
Kehon ja mielen viisaus 5. Suunta
Kehon ja mielen viisaus 6. Rakennusteline
Kehon ja mielen viisaus 7. Yleisavain
Kehon ja mielen viisaus 8. Enemmän elossa

Kehon ja mielen viisaus 9. Eri asioita
Kehon ja mielen viisaus 10. Mielenmaisema
Kehon ja mielen viisaus 11. Istu henkesi edestä
Kehon ja mielen viisaus 12. Harjoittamisen tuet
Kehon ja mielen viisaus 13. Kiepahdus tietoisuudessa – kohtisuora todellisuus
Kehon ja mielen viisaus 14. Kotiinpaluu



Ei kommentteja: