Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Yksinkertaisempaa elämää II

6.9.2012

Yksinkertaisempaa elämää II



 

Tämä on toinen osa uutta kirjoitussarjaa, jossa tavoitteena on yksinkertaistaa elämää. Jotta muutos olisi mahdollinen, on jo useasti todettu, että täytyy tietää mitä toivoo ja tavoittelee. Muutoin pysyvää muutosta ei tapahdu. Aloitetaan siis miettiminen aivan alusta.

 

 

 

.:Mitä toivot elämältäsi? Miten haluat elää elämäsi?:.


Aikaa on -kirjoituksessa pohdin sitä, mistä saan omassa elämässäni aikaa vain olla. Muutenkin tuntuu, että moni asia on jo järjestynyt aika yksinkertaiseksi, siksi, että haluan vähentää kulutusta, niin ajan, kuin tavarankin. Näiden arvojen myötä elämästä on tullut ainakin seuraavassa mielessä yksinkertaista.


Haluan käyttää vain vähän aikaa paikasta toiseen siirtymiseen. Asun Helsingissä muutaman hassun kilometrin päässä työpaikastani. Kaikkiin palveluihin ja ostoksille pääsee pyörällä tai kävellen. Harvat harrastukset ovat lähellä ja niihin siirtymiseen ei kulu suuremmin aikaa. Muutaman kerran kuukaudessa tallille menen pidemmän matkan taa.  Autoa tulee käytettyä aika harvoin ja sen omistaminen on tosi tyhmää. Seuraava minimalisoinnin kohde olisi ainakin toisesta autosta eroon pääseminen.

 
Ruuan tärkein ominaisuus on ravitsevuus, ei monimutkaisuus. Meillä syödään pääosin kasvisruokaa, jota laitetaan isoina satseina vain muutaman kerran viikossa. Ruoka on hyvin yksinkertaista muutaman ainesosan mättöä ja sesonkien sanelemaa. Viljelen omaa pientä kasvimaata ja saan osan vihanneksista sesonkiaikana äidin isolta kasvimaalta.
 

Haluan kierrättää kaiken mahdollisen. Kasvijäte menee omaan kolmeen kompostiin ja käytetään kasvimaan parantamiseen. Muun jätteen käsittelyn apuna meillä on omalla portilla SITAn kierrätysastia. Varsinaiseen roskikseen menee ehkä yksi pussi viikossa.
 

Kaiken uuden ostamista pyritään välttämään. Huuto.netistä saa hyvin ostettua melkein kaikkea kotiin kuljetettuna. Kaikki lapsen vaatteet ja tarvikkeet olemme kiitollisena ottaneet vastaan sukulaisilta ja ystäviltä.


Harkitsen kaikki ostokset tarkkaan: tarvitsenko tätä todella? Ruokakaupassa käyn kerran viikossa. Käytän yhtä jaainoaa kosmetiikkasarjaa, jolloin ei tule hutiostoksia, eikä ole turhia tuotteita kaapissa.


Nurkkiin ei haluta mitään kertymään. Kaikki musiikki voidaan ostaa tiedostoina, aika vähän ostetaan, kiitos netin musiikkikirjastojen. Ne vähäiset kirjat, joita meillä on, ärsyttävät, siksi kaikki kirjat lainataan kirjastosta tai vähintään ostetaan kimppaan. Kaikki lehdet luetaan netissä tai kirjastossa. iPadiin saa tilattua jo monta lehteä, jos haluaa, toistaiseksi Hesari on melko hyväksi havaittu.

The Minimalism by Eser Aygün, on Flickr
 

.:Mitä toivot ja miten luulet että yksinkertaisempi elämä voisi olla sinun tapauksessasi?:.


Yksinkertaisempi elämä on aika yllä kuvatun mukaista omassa tapauksessani. Siihen voisi vielä lisätä sen, ettei ole paljon ystäviä ja sukulaisia, joiden tapaamiseen ei voi sanoa ei. Lomalla minimalismia elämässäni on mennä mökille alkeellisiin oloihin. Kotona lomailu on puutarhan hoitamista ja lähiympäristöretkiä pyörällä.


Arkena ei tehdä muuta kun nukutaan, syödään ja harrastetaan liikuntaa. Siinä kaikki. TV:nkatsominen on jo aika minimaalissa, mutta netissä roikkumista kyllä pitäisi etenkin unen kustannuksella vähentää.


.:Voiko yksinkertaisempi elämä auttaa sinua elämään elämää jota toivot eläväsi?:.

Kyllä, koska yksinkertaistamalla saa aikaa. Se on helpompaa ilman hankintoja ja monimutkaisten tapaamisten tai matkustamisen suunnittelua. Yksinkertainen on olemista.
 

Jos minulla on hetki aikaa, ja nukkumis-, syömis- ja liikuntakiintiö ovat täynnä, menen istumaan. Sekin on aika yksinkertaista.
 

Näin ollen vastaukseni päivän kolmanteen kysymykseen: ” Voiko yksinkertaisempi elämä auttaa sinua elämään elämää jota toivot eläväsi? ” on kyllä!

 

 

Päivän kysymykset sinunkin mietittäväksesi:

  1. Mitä toivot elämältäsi? Miten haluat elää elämäsi?

  1. Mitä toivot ja miten luulet että yksinkertaisempi elämä voisi olla sinun tapauksessasi?

  1. Voiko yksinkertaisempi elämä auttaa sinua elämään elämää jota toivot eläväsi?

 

Ei kommentteja: