Missä mun avaimet on?

Olen saattanut joskus mainita miten minulla on usein tavarat hukassa. Onko sinulla samoja oireita? Tunnustatko koskaan hukanneesi puhelintasi, vaikka juuri puhut siinä? Avaimet ovat minulla ne, joita haen ainakin kaksi kertaa viikossa. Miten ne voivat aina olla hukassa, kun on kiire? Ja aina ne löytyvät juuri sieltä mihin olen ne työntänyt.

          

Tulin ajatelleeksi, että jos olisi koko ajan tietoinen tekemisistään, ei olisi koskaan mikään hukassa. Aika houkutteleva ajatus, eikö? Siten voisi pyrkiä elämään. Asia on kuitenkin, niin etteivät vuosikausia meditoineet munkitkaan kykene olemaan koko ajan tietoisesti läsnä. Ei siis ole kovin paljon toivoa… Vai onko? Löysin aiheesta artikkelin, joka kertoo elämästä vähemmän tietoisena ja juuri siitä, että ne avaimet ovat jatkuvasti hukassa.

Artikkeli kysyy, onko kaikki se paniikki tarpeen, jota etsintään automaattisesti liittyy? Pidätkö itseäsi huolimattomana ja kaiken koko aika hukkaavana? Nämä ajatukset tulisi ottaa vakavasti, koska ne vaikuttavat siihen miten suhtaudumme omaisuutemme katoiluun. Suhtaudu jälleen: Nyt on näin, eikä sen kummempaa paniikkia ole tarpeen lietsoa. Sen kun rauhoittuu ja keskittyy vain etsintään. Paniikki vie turhaan voimia ja kaikkien kauhuskenaarioiden maalailu vie huomiota. Emme näe hukkaamaamme tavaraa, vaikka se olisi edessämme.

Olen jo vuosia sitten törmännyt nettisivustoon: ”How to find lost objects.” Sitä on joskus tiukassa paikassa kokeiltu ja kerran olen sen avulla kauan hukassa olleen villatakkini löytänyt – matkalaukusta, jonka luulin olevan tyhjä. Ainiin, en viitsi edes mainita paljonko olen hukannut vaatteita… Tässä joitain tuon nettisivuston ohjeita, jos nyt jotain sattuu joltain lukijalta olemaan hukassa.

.:Palauta mieleen mitä teit:.

Takaisin asiaan, Professori Solomonin neuvoista tärkein on aika tarkkaan tietoisuuden lisäämistä omista tekemisistä. Se kuuluu: Mitä tapahtui ennen hetkeä, jolloin viimeksi muistat nähneesi kadoksissa olevan tavaran? Sitä hämmästyy usein miten hyvin muistaa tapahtumia ja pystyy palauttamaan niitä mieleen. Se on hyvä harjoitus ja osoittaa, että muisti toimii, vaikka usein siihen ei luota.

Huomionarvoista on, että multitaskaus haittaa huomattavasti tapahtumien muistiin palauttamista ja vaikeuttaa siksi etsintätyötä. Et varmaan ylläty itsekään jos avaimia ei löydy, jos muistat olleesi illalla huolissaan sateen tulosta, samalla korjanneesi pyykkejä ja puhuneesi puhelimessa. Silloin viimeksi tulit avaimilla sisään pyykkinarulta. Sitten niitä avaimia ei enää ollutkaan aamulla missään.

I've got the key... by Jason. Tabarias, on Flickr

.:Keskity siihen mitä teet:.

Entä etsiessä, keskitytkö vain etsimiseen? Kuinka usein sinulle käy kuten minulle ja tavara löytyy laatikosta, josta jo etsit. Etsimiseen menee aikaa paljon enemmän, jos samat paikat täytyy etsiä moneen kertaan. Käännä siis ensimmäisellä kerralla joka kirjekuori ja katso huolella myös laatikoiden taakse.

EllenLanger pitää avainten hukkumista hyvänä herättäjänä, se muistuttaa siitä miten autopilotilla elämme. Emme ole tässä ja nyt, emmekä keskity tekemisiimme. Langerin mukaan: ”Melkein mistään ei voi olla täysin varma. Sen huomaaminen auttaa meitä ymmärtämään, että on elettävä yhteydessä omaan itseen ja liikkeeseen ja huomioitava kaikki ympärillä oleva. Vain silloin olemme läsnä.” Hän neuvoo opettelemaan kiinnittämään ympäristön ja ihmisten uusiin piirteisiin aktiivisesti huomiota edes hetkittäin. Se on helppo harjoitus.

* * *

Yksi katoaminen on minulle edelleen mysteeri. Miten sormukseni ikinä joutui hiusvahapurkkiin vessan hyllyllä, jota ei mielestäni oltu käytetty viikkokausiin? Sieltä se kuitenkin löytyi muutaman viikon päästä, kun olin jo selvittänyt kannattaako vessan viemäri purkaa. Ei olisi muuten kannattanut, sormus ei jää siihen. Tuona katoamisaamuna olin varmaan tehnyt liian montaa asiaan yhtä aikaa.

Lupaan jatkossa kiinnittää huomiota tekemisiini ja keskittyä entistä tiukemmin siihen mitä olen tekemässä. Ehkä ne avaimet olisivat jatkossa vain kerran viikossa hukassa...